Loppukevään kisoja
(Uutinen lisätty 25.4.2012)


Performing Arts SM-kisat järjestetään Tampereella 8.-10.6.2012 Tampere Areenalla ja tanssiopiston jazz jatko 2:n ryhmä kilpailee sarjassa performing arts muodostelmat juniorit.


Tanssiopisto osallistuu 26.5.2012 Pyörre tanssitapahtumaan, joka järjestetään Pyynikin palloiluhallissa Tampereella. Mukana on hip hopin edistyneiden ryhmä.


Onnea matkaan molemmille ryhmille ja tervetuloa kannustamaan!


Tanssiopisto huomioitiin Arktisissa Askeleissa (Uutinen lisätty 25.4.2012)

Valtakunnallisessa Arktiset Askeleet -tanssitapahtumassa Oulussa 30.3.-1.4.2012 tanssiopistolta valittiin kaksi tanssia tapahtuman loppunäytökseen ja palkittiin kunniakirjalla. Tanssit 'Siina ja Sanni', kor.Outi Vilonen ja 'Naamiaiset', kor.Elina Berg, olivat jo läpäisseet tammikuussa tiukan esikarsinnan varsinaiseen tanssitapahtumaan ja Oulussa tanssittiinkin innokkaasti ja nähtiin myös paljon muiden esityksiä eri puolelta Suomea.


TANSSINÄYTÖKSET 2012
(Uutinen lisätty 21.2.2012)

La 19.5.2012 klo 13.00 ja klo 16.30 Tampere-talo, Pieni sali.
Kevään tanssinäytöksissä nähdään esiintymässä kaikki tanssiopiston oppilaat. Ohjelmassa balettia, lastentanssia, jazztanssia, nykytanssia, breikkiä ja hip hopia.

Ks. alla eri ryhmien näytökset!

Molemmat, klo 13.00 ja 16.30 näytökset: baletti 7, baletti 6, baletti 5, jazz jatko1, jazz jatko2, jazz edist., nyky edist., breikki jatko2, hip hop 3+4

Klo 13.00 näytös: : lastentanssi B, esibaletti A, esibaletti C, sirkus 5-7v, baletti 1A, baletti 3, jazz juniorit, hip hop 1, breikki jatko 1, jazz perus 3, jazz aikuiset

Klo 16.30 näytös: lastentanssi A, esibaletti B, sirkus 8-10+yli 11v, baletti 1B, baletti 2, baletti 4, jazz minit, nyky perus, jazz perus2, hip hop 2, breikki perus, aikuisbaletti

Liput 18 euroa ja alle 12v. 12 euroa /Tampere-talon lipputoimisto puh. 0600 94500 (1,40 e/min.+pvm) ja Lippupiste puh. 0600 900 900 (1,97 e/min.+pvm). Lipunmyynti aloitetaan 5.3.2012 alkaen.

Tervetuloa!


ELÄVÄ NÄYTTELY –
taiteen perusopetuksen yhteisteos 21.-22.4.2012
(Uutinen lisätty 21.2.2012)

Lempäälän Wanhalla asemalla nähdään 21.-22.4.2012 klo 14.00-16.00 tanssin, musiikin ja käsityön taiteen perusopetuksen yhteistyöteos, jonka ohjaajana toimii tanssitaitelija Tuula Linnusmäki. Teos pohjautuu Lempäälän kulttuurivuoden ’Luovat kädet’ teemaan. Tule katsomaan! Tilaisuus on maksuton, teoksen aikana voit liikkua tilassa ja tulla ja lähteä mihin aikaan vain klo 14-16 välillä.


Tanssijoita suureen tanssitapahtumaan
(Uutinen lisätty 6.2.2012)

Tanssit 'Naamiaiset' (jazz jatko1) ja 'Siina ja Sanni' (bal.4) on valittu Arktisten Askeleiden lopputapahtumaan videokarsinnan kautta. Tapahtuma järjestetään 30.3.-1.4.2012 Oulussa. Onnea matkaan!

Jane Sievänen palkittiin balettikilpailussa
(Uutinen lisätty 31.1.2012)

Tanssiopiston 15-vuotias tanssinopiskelija Jane Sievänen palkittiin Valtakunnallisessa Balettikilpailussa 28.-29.1.2012 Espoossa kannustuspalkinnolla solistien 15-17v. sarjassa. Onnittelut!


Huippuopettajat vierailevat tanssiopiston sirkustunneilla
la18.2.2012
(Uutinen lisätty 31.1.2012)

Tuliryhmä Flamman esiintyjät Niko Virtanen ja Kasmir Jolma tulivat Talentissakin tutuiksi huikeista tempuistaan. Lauantaina 18.2. he ovat tanssiopistolla pitämässä kaikki sirkustunnit. 8-10v (klo 11.15-12.30) sekä yli 11v. (klo 12.45-14.00) ryhmiin voivat osallistua myös muut kuin sirkustuntilaiset kertamaksuhintaan 15 euroa, joka maksetaan paikan päällä (sirkuslaisilla tunti luonnollisesti sisältyy oppilasmaksuun). Luvassa on mm.diapolo, poi ja keppi -opetusta. Mukaan voi ottaa oman diapolon. Vierailevien oppilaiden ilmoittautumiset Elinalle puh.040 558 4214, e-mail:berg-taulo@jippii.fi.

Taiteiden vaihtolauantai18.2.2012 !! (Uutinen lisätty 15.1.2012)

Lempäälässä järjestetään Pirkanmaan Tanssiopiston, Lempäälä-opisto/Musiikki ja Näpsä-käsityökoulu 7-10 vuotiaille oppilaille suunnattu tapahtuma, jossa pääset kiertämään musiikin, tanssin ja käsityön kiehtovaan maailmaan! Jokaisen lajin parissa vietät tunnin, jonka jälkeen vaihtuu maisema. Punaisena lankana Lempäälän kulttuurivuoden teema ’Luovat kädet’. Tapahtuma on suunnattu vain näiden oppilaitosten oppilaille. Se on maksuton ja osa opintosuunnitelmaa sekä hieno mahdollisuus laajentaa näkemystään myös taiteiden välisessä yhteistyössä.

Tapahtuma järjestetään Lempäälän lukiolla la 18.2.2012 klo 14.00-17.00. Kokoontuminen Lempäälä-opiston aulassa ja evästauolle mukaan purtavaa. Opettajina toimivat ko. oppilaitosten opettajat.

Sitovat ilmoittautumiset ja lisätiedustelut 9.2.2012 mennessä mieluiten sähköpostitse: berg-taulo@jippii.fi, puh.040 558 4214/Elina Berg.

Kannattaa olla ajoissa liikkeellä, sillä ryhmiin otetaan rajoitettu määrä oppilaita. Tervetuloa!


Tanssiopisto Valtakunnalliseen balettikilpailuun!
(Uutinen lisätty 27.12.2011)

Espoossa 28.-29.1.2012 järjestettävään Valtakunnalliseen balettikilpailuun ovat esikarsinnoista tiensä selvittäneet baletti 6:n erikoiskoulutusryhmä sekä Jane Sievänen solistiseen sarjaan. Onnea matkaan!


DJ Preal tanssiopistolla
(Uutinen lisätty 24.10.2011)

Syyslomalla tanssiopistolla järjestettiin breikki jamit, jossa niin nuoremmat aloittelijat kuin jo kilpailuissa menestyneet konkarit breikkasit Talentista tutun Pertun eli DJ Prealin hoitaessa musiikkipuolen. Nähtiinpä Perttu itse myös breikkaamassa ja kuten aina kunnon jamit huipentui ilta vauhdikkaaseen battleen, jossa mittaa otettiin tanssimalla ja hyvässä hengessä.



Omat tanssit –iltapäivä joulukuussa
(Uutinen päivitetty 26.11.2011)

Tanssiopiston oppilailla 9-vuotiaasta alkaen on mahdollisuus tehdä itse, kaverin kanssa tai ryhmänä oma koreografia. Tanssit esitetään Omat tanssit –iltapäivässä lauantaina 3.12.2011 klo 16.00 PiiPoon teatteritilassa Ideaparkissa. Tervetuloa kannustamaan ja ihastumaan nuorten tekijöiden tansseihin! Lippuja tilaisuuteen marraskuun alusta alkaen myy PiiPoo 6 e / hlö puh. 02 9090 8500 tai ovelta ennen esitystä, mikäli lippuja riittää.

Avoimet ovet tanssiopistolla 29.10.-4.11.2011 (Uutinen lisätty 4.10.2011)

Vietämme Avoimien ovien -viikkoa 29.10.-4.11.2011. Tervetuloa seuraamaan tunteja vanhemmat, isovanhemmat, kaverit ja kaikki tanssista kiinnostuneet. Oman lapsen tunnilla saa valokuvata ja videoida. Huom! Baletin 6+7 lauantain tuntien avoimet ovat la 12.11.!


WORKSHOP WEEKEND TANSSIOPISTOLLA !
(Uutinen lisätty 19.9.2011)

AFRO DANCE Perjantai 30.9.2011 klo 18.30-20.00

Opettajana Pipacho Dos Santos
Aitoa nykypäivän afrikkalaista tanssia; ndombolo, coupe decale, kuduro.
Open class! Suunnattu kaikille yli 13-vuotiaista aikuisiin saakka, joilla aikaisempaa tanssipohjaa (jazz, hip hop, baletti, nyky).

STREET DANCE Lauantai 1.10.2011 klo 14.15-16.30

Opettajana Antti Lähdesmäki, tanssinopettaja, liik.tiet.kand.
Workshopissa harjoitellaan useampi haastava liikesarja streetin elementein, painotuksena kokonaisvaltainen kehon käyttö, liikelaatu ja tarkkuus. Suunnattu 15-20 –vuotiaille aikaisemmin hip hop/streetiä tanssineille.

Hinnat tanssiopistolaiset: * molemmat workshopit yhteensä 30 euroa / erikseen afro 15e, street 20e
muut * molemmat kurssit yhteensä 40 euroa / erikseen afro 20e, street 25e

Ilmoittautumiset 23.9.mennessä Elinalle tanssiopistolla tai puh.040 558 4214, e-mail:berg-taulo@jippii.fi. Tunneille otetaan rajoitettu määrä osallistujia, toimi ajoissa.


Lukuvuoden 2011-2012 toiminta-ajat
(Uutinen lisätty 19.6.2011)

Syyslukukausi 15.8.-18.12.2011 (Sirkus alk.3.9.)
- tunteja ei ole pyhäinpäivänä 5.11. eikä itsenäisyyspäivänä 6.12. Syyslomalla viikolla 42 on vain erikseen ilmoitettavat tunnit.

Kevätlukukausi 9.1.-20.5.2012 (Sirkus alk.4.2.)
- tunteja ei ole pääsiäisenä 5.-9.4. eikä vappuaattona 30.4. ja vappupäivänä 1.5. sekä helatorstaina 17.5. Talvilomalla viikolla 9 ei ole tunteja.

Tapahtumakalenteri 2011-2012

09/11 Workshop
11/11 Nykytanssipaletti, Suomen Kansallisooppera, Helsinki
12/11 Omat Tanssit -ilta: oppilaiden omat koreografiat
11/11 Avoimien ovien viikko tanssiopistolla
01/12 Workshop
01/12 Valtakunnallinen balettikilpailu, Espoo
03/12 Arktiset Askeleet valtakunnallinen tanssikatselmus, Oulu
04/12 Pirkanmaalaisten tanssioppilaitoksien yhteisnäytös, Tampere
05/12 Tanssiopiston näytökset 2012, kaikki oppilaat, Tampere
05/12 Tanssikatselmus Balettipaletti, Suomen Kansallisooppera, Helsinki
05/12 Pyörre tanssitapahtuma 2011
05/12 Performing Arts SM-kilpailut

Lisäksi lukuisia esiintymisiä muissa tilaisuuksissa.


Lukuvuoden 2010-2011 uutisia

Tanssiopisto Pyörteessä ja tuloksia
(Uutinen lisätty 17.5.2011)

Tampereella järjestettiin 14.5.2011 Pyörre-tanssitapahtuma Pyynikin palloiluhallissa. Otto Soininen voitti Pyörremestaruuskisat breikin sarjassa ja jazz edistyneet nappasivat kunniakirjan show-sarjassa. Mukana esiintymässä oli myös hip hop 4:n ryhmä.

Kansainvälisenä Tanssinpäivänä 29.4.2011 avoimet ovet
(Uutinen lisätty 17.4.2011
)

Pe 29.4.2011 vietetään ympäri maailmaa Kansainvälistä Tanssinpäivää. Tanssiopistolla on ko. päivänä avoimet ovet, joten tervetuloa seuraamaan tanssitunteja!


KESÄKURSSIT 30.5.-1.6.2011
opettajana Satu Lankinen
(Uutinen lisätty 17.4.2011, muutettu 8.5.2011)

klo 16.30-17.30 BALETTI – vinkkejä myös kesän omatoimiseen treenaukseen
klo 17.30-18.45 NYKY/JAZZ WORKSHOP

Huom! Balettikurssi suunnattu erityisesti bal.5:lle ja 7:lle ja nyky/jazz workshop ryhmille nyky jatko, jazz edist. ja jatko 2. Kurssit toteutuvat, jos riittävästi osallistujia. Muut kuin tanssiopistolaiset voivat kysellä tunneista puh.040 558 4214.

Paikka: Pirkanmaan Tanssiopisto, Tampereentie 1C, Lempäälä

Hinta: baletti 35e kurssi (muut kuin tanssiopistolaiset 45e)
nyky/jazz workshop 40e kurssi ( - ” - 50e)
baletti ja workshop yhteensä 70e ( - ” - 80e)

Ilmoittautuminen: Sitovat ilmoittautumiset 26.4.2011 mennessä tanssiopistolla opettajille tai puh.040 558 4214, berg-taulo@jippii.fi. Osallistujille annetaan pankkisiirrot, joissa eräpäivä 12.5.2011. Kurssimaksu palautetaan oppilaan peruuttaessa vain lääkärintodistusta vastaan.


Mukana Kansallisoopperan lavalla
(Uutinen lisätty 3.4.2011)

Suomen Kansallisoopperan päänäyttämöllä Helsingissä järjestetään su 29.5.2011 BalettiPaletti -tanssinäytös, jonne lähtee tanssiopistolta Outi Vilosen koreografia 'Syncopations'. Näytös koostuu eri puolelta Suomea esikarsinnan kautta tanssioppilaitoksista valituista baletti- ja karakteritanssiesityksistä.

Nuori tanssija huomioitiin tanssitapahtumassa (Uutinen lisätty 31.3.2011)

Tanssiopiston oppilas Jane Sievänen palkittiin kunniakirjalla ja valittiin Arktisten Askeleiden loppunäytökseen. Hän esitti Outi Vilosen koreografian 'Lukki' baletin erikoiskoulutusoppilaiden sarjassa. Onnea!

TANSSINÄYTÖKSET 2011 (Uutinen lisätty 17.2.2011)

La 21.5.2011 klo 13.00 ja klo 16.30 Tampere-talo, Pieni sali
Kevätlukukauden odotetuissa tanssinäytöksissä nähdään esiintymässä kaikki tanssiopiston oppilaat. Ohjelmassa balettia, lastentanssia, jazztanssia, nykytanssia, breikkiä ja hip hopia.

Ks. alla eri ryhmien näytökset!

Molemmat, klo 13.00 ja 16.30 näytökset: baletti 3, 4, 5 ja 7, jazz J1, jazz jatko2, jazz edist., nyky jatko, poikaprojekti, breikki jatko, hip hop 4

Klo 13.00 näytös: lastentanssi A, esibaletti A, baletti 1, jazz minit, jannut, jazz perus 10-12v, nyky alkeis, breikki perus, hip hop 2, jazz aikuiset

Klo 16.30 näytös: lastentanssi B, esibaletti B, esibaletti C, baletti 2, jazz juniorit, hip hop 1, hip hop 3, jazz perus 13-18v, aikuisbaletti

Liput 17 euroa ja alle 12v. 10 euroa /Tampere-talon lipputoimisto puh. 0600 94500 (1,26 e/min.+pvm) ja Lippupiste puh. 0600 900 900 (1,97 e/min.+pvm)
Lipunmyynti aloitetaan 1.3.2011 alkaen.
Tervetuloa!

Arktisten lopputapahtumaan! (Uutinen lisätty 6.2.2011)

Tanssiopistolta on tullut valituksi peräti 4 tanssia Arktiset Askeleet –tanssitapahtuman finaaliin, joka järjestetään 25.-27.3.2011 Oulussa. Onnea matkaan Outi Vilosen koreografioille ’Lukki’ ja ’Syncopations’ (bal.7) sekä Elina Bergin koreografioille ’Jungle dreams’ (jazz edist.) ja ’Anna palaa’ (jazz jatko 2).
Ja kiitos JM Conseptille tanssijoiden t-paitojen ja kassien sponssaamisesta
!


Yhteiset askeleet -tanssinäytös Hällä-näyttämöllä
(Uutinen lisätty 30.1.2011)

Perjantaina 1.4.2011 klo 18.30 Hällä-näyttämöllä, Tampereella järjestävät Pirkanmaan Tanssiopisto Elina Berg ja Baletti- ja tanssistudio Teija Suova Yhteiset askeleet -tanssinäytöksen. Lippuvaraukset puh040 558 4214/Elina tai tanssiopistolla. Lipun hinta on 10 euroa. Tervetuloa! Katso juliste

SIRKUS KURKISTUS
- astu sirkuksen kiehtovaan maailmaan!
(Uutinen lisätty 30.1.2011)

Kokeilutunnit tanssiopistolla 19.2.2011. Katso esite ja ilmoittautumisohjeet tästä.


Johdatus breikin alkeisiin; kokeilutunti vain tytöille
(Uutinen lisätty 17.11.2010)

Opettajana Toni Ilmakari

Torstaina 16.12.2010 tanssiopistolla
10-13v klo 16.15-17.15
14-20v klo 17.15-18.15

Tuntimaksu 5e maksetaan tunnille tullessa (ei maksua niiltä joilla tunti on torstain jazzin korvaavana). Muut kuin torstain jazzilaiset, ilmoita osallistumisesta Elinalle tanssiopistolla tai puh.040 558 4214. Tunnille mahtuu rajoitettu määrä oppilaita.

Kunniamainintoja tanssiopistolle valtakunnallisesta koreografiakilpailusta
(Uutinen lisätty 17.11.2010)

Tanssiopisto palkittiin kahdella kunniamaininnalla Valtakunnallisessa koreografiakilpailussa Iittalassa 13.11.2010. Tanssin ’Vahvaa kahvia’ koreografian oli tehnyt Satu Lankinen nykytanssin jatkoryhmälle ja ’Anna palaa’ koreografia oli Elina Bergin käsialaa jazz jatko 2:n esittämänä. Molemmat tanssit osallistuivat 12-15 –vuotiaiden sarjaan, jossa jaettiin vain ensimmäinen sija kaikista sarjaan osallistuneiden 17:sta tanssin kesken muutaman kunniamaininnan lisäksi.

Avoimet ovet tanssiopistolla to 9.12-ke 15.12.2010 (Uutinen lisätty 31.10.2010)

Tervetuloa seuraamaan tunteja vanhemmat, isovanhemmat, kaverit ja kaikki tanssista kiinnostuneet. Oman lapsen tunnilla saa valokuvata ja videoida.

Omat tanssit –iltapäivä tammikuussa (Uutinen lisätty 31.10.2010)

Tanssiopiston oppilailla 9-vuotiaasta alkaen on mahdollisuus tehdä itse, kaverin kanssa tai ryhmänä oma koreografia. Tanssit esitetään Omat tanssit –iltapäivässä lauantaina 29.1.2011 klo 15.00 PiiPoon teatteritilassa Ideaparkissa. Kekseliäitä ja ihastuttavia tansseja on varmasti jälleen näyttämöllä!
Lippuja vanhemmille, kavereille ja muille katsojille ko.tilaisuuteen myy PiiPoo 6 e / hlö
puh. 02 9090 8500 tammikuun alusta alkaen.

Valtakunnalliseen koreografiakilpailuun (Uutinen lisätty 31.10.2010)

Tanssiopisto osallistuu 13.11.2010 Iittalassa järjestettävään Valtakunnalliseen koreografiakilpailuun. Matkaan lähtevät jazz jatko2:n, nykytanssin jatkon ja poikaprojektin ahkerasti harjoitelleet ryhmät.


Workshop syyskuussa 2010:
Näyttämömeikin valmistus / maskeeraus
(Uutinen lisätty 16.8.2010)

Opi tekemään itse kestävä ja näyttävä näyttämömeikki! Näyttämövalot asettavat omat haasteensa ja tyylillisesti koreografiat vaativat myös erilaisia maskeeraustaitoja. Opettaja, alan asiantuntija, maskeeraaja ja kosmetologi Emmi Shavikin antaa henkilökohtaisesti jokaiselle osallistujalle neuvoja ja vinkkejä. Workshopissa tehdään ensin yksi mallimeikki kohta kohdalta ja sen jälkeen jokainen pääsee itse tekemään meikkinsä. Välineet ja meikit tulevat kurssin puolesta, mukaan vain puhtaat kasvot!

Paikka: Pirkanmaan Tanssiopiston sali, Tampereentie 1C Lempäälä

Aika: lauantai 18.9.2010 klo 13.00-16.00

Hinta: 22 e /tanssiopistolaiset, 32 e /muut

Ryhmään otetaan max 12 osallistujaa.

Ilmoittautumiset: Elina puh.040 558 4214 tai opistolla.

Tapahtumakalenteri 2010-2011

09/10 Workshop
10/10 Suomen Tanssioppilaitosten Liiton näytös
11/10 Valtakunnallinen koreografiakatselmus
12/10 Avoimien ovien viikko tanssiopistolla
01/11 Workshop
02/11 Omat tanssit -ilta; oppilaiden omat koreografiat
03/11 Arktiset Askeleet valtakunnallinen tanssikatselmus, Oulu
04/11 Pirkanmaalaisten tanssioppilaitoksien yhteisnäytös, Tampere
05/11 Tanssiopiston näytökset 2011, kaikki oppilaat, Tampere
05/11 Tanssikatselmus Suomen Tanssiopp.lait. Liiton Balettipaletti, Suomen Kansallisooppera, Hki
05/11 Pyörre tanssitapahtuma 2011
05/11 Performing Arts SM-kilpailut

Lisäksi lukuisia muita esiintymisiä muissa tilaisuuksissa.



Kauden 2009-2010 uutisia

4.sija Tanssiopiston tanssijoille SM-kisoissa
(Uutinen lisätty 16.6.2010)

Tanssiopiston tanssijat sijoittuivat neljänneksi Performing Arts SM-kilpailuissa Oulussa 11.-13.6.2010. Jazztanssin junioreiden pienryhmäsarjassa kilpaillut ryhmä esitti tanssin Jungle dreams, jonka koreografian oli tehnyt Elina Berg. Ryhmässä tanssivat Stiina Kaarineva, Iida Kalliokoski, Anna Lehtola, Ilona Koski, Tuulia Soininen ja Amanda Heino. Onnittelut tytöille!

SM-kisat kutsuu (Uutinen lisätty 26.5.2010)

Performing Arts SM-kilpailut järjestetään Oulussa 11.-13.6.2010. Tanssiopisto osallistuu tanssillaan 'Jungle dreams' jazztanssin sarjaan. Onnea matkaan!

Tanssiteatteri esittää:
Jummikadun taitokisat ja kaljupäinen kissa
(Uutinen lisätty 21.3.2010)

Tanssiopiston edistyneistä tanssinopiskelijoista, tytöistä ja pojista koostuva tanssiteatteriryhmä esittää koko perheelle suunnatun näytöksen 'Jummikadun taitokisat ja kaljupäinen kissa' Pii Poon teatteritilassa Ideaparkissa:

pe 23.4 klo 18.00
la 24.4. klo 13.00
la 24.4. klo 15.00

Esityksen elävästä musiikista vastaa Jummi Jammi -orkesteri pian ilmestyvän uuden levynsä biisein. Käsikirjoitus, koreografia ja ohjaus Elina Berg. Esityksen kesto 35 min. Ikäsuositus yli 3-vuotiaille ja kaikille siitä ylöspäin.

Liput: 8e / 6e alle kouluikäiset
Pii Poo:sta puh.nro on 020 9090 8500

Pirkanmaan Tanssiopiston Baletti tutuksi -avoimet tunnit
su 11.4. klo 12.00-15.00 Pii Poossa
(Uutinen lisätty 3.4.2010)

Tervetuloa katsomaan, mitä balettitunneilla tehdään. Pirkanmaan Tanssiopisto Elina Bergin balettitunnit ja tanssiharjoitukset su 11.4. Pii Poossa seuraavasti:
klo 12.00-13.00 baletti 4
klo 13.00-14.00 baletti 6
klo 14.00-15.00 pas de quotre harjoitukset
Opettajana balettipedagogi Outi Vilonen.

Tansseja palkittiin Arktisissa Askeleissa (Uutinen lisätty 30.3.2010)

Tanssiopistolta oli selvinnyt valtakunnalliseen Arktiset Askeleet -tapahtuman finaaliin Oulussa 26.-28.3.2010 ennätykselliset neljä tanssia esikarsinnan jälkeen. Mukana olevista tansseista palkittiin baletti IV:n esittämä 'Tirolilainen tanssi' (kor. Outi Vilonen) ja 'Ellun kanat' (kor. Elina Berg) jazz jatko I:n esittämänä. Lisäksi II/III breikkareiden esittämän 'Maalaa maailmasi' (kor. Jimi Kettunen ja Elina Berg) tuomaristo valitsi loppunäytökseen. Oulussa esiintyi myös baletti III:n ’Sirkushevoset’ (kor.Outi Vilonen).


TANSSINÄYTÖKSET 2010
(Uutinen lisätty 17.2.2010)

La 22.5.2010 klo 13.00 ja klo 16.30 Tampere-talo, Pieni sali

Kevätlukukausi huipentuu näytöksiin, joissa mukana ovat kaikki tanssiopiston oppilaat. Näyttämöllä nähdään balettia, lastentanssia, jazztanssia, nykytanssia, breikkiä ja hip hopia.

Ks. alla eri ryhmien näytökset!

Molemmissa näytöksissä ovat mukana: baletti III, IV ja VI, jazz J1, jazz edistyneet, nykytanssi jatko, breikki III ja IV sekä hip hop III.
Klo 13.00 näytös: lastentanssi A, esibaletti A, baletti I, jazz minit, breikki I/II, hip hop II, jazz aikuiset
Klo 16.30 näytös: lastentanssi B, esibaletti B, baletti I/II, jazz juniorit, hip hop I, jazz perus, aikuisbaletti

Liput 16 euroa / alle 12v. 10 euroa Tampere-talon lipputoimisto puh. 0600 94500 (1,25 e/min.+pvm) ja
Lippupiste puh. 0600 900 900 (1,75 e/min.+pvm).

Lipunmyynti alkaa 8.3.2010 alkaen.
Tervetuloa!


Balettikilpailun finaaliin
(Uutinen lisätty 21.12.2009)

Tanssiopisto on valittu Valtakunnallisen Balettikilpailun finaaliin, joka järjestetään Keravalla 30.-31.1.2010. Outi Vilosen koreografian 'Typewriter' esittävät baletin VI luokka.

Uutta Suomessa!
Contemporary break workshop tanssiopistolla!
(Uutinen lisätty 28.11.2009)

Contemporary break antaa uutta ja innostavaa näkemystä tanssin liikekielelle! Workshop on suunnattu jo jonkin verran tanssineille 13-20v. tytöille ja pojille. Breakdancen foundation eli perusaskeleet rikotaan palasiksi ja liitetään nykyjazziin. Contemporary break antaa mahdollisuuden jazz- ja nykytanssia harrastaneille kokea katutansseja oman tanssipohjan kautta, sekä myös break ja hip hop tanssijoille uutta näkemystä katutanssiin.
Opettajina Anne Naukkarinen ja Jimi Kettunen. Opetuspaikkana tanssiopiston sali (Lempäälän lukio), Tampereentie 1C, Lempäälä.
Aika la 13.2.2010 klo 13.00-16.00
Hinta 30 euroa /tanssiopistolaiset ja 40 euroa /muut.
Ilmoittautumiset 1.2.mennessä Elinalle puh.040 558 4214/e-mail:berg-taulo@jippii.fi tai tanssiopistolla. Maksu tulee suorittaa annettavalla pankkisiirrolla 5.2.mennessä.

Jazztanssibiennaalissa sateli kunniamainintoja (Uutinen lisätty 28.11.2009)

Hämeenlinnassa käydyssä Jazztanssibiennaalissa 20.-21.11.2009 palkittiin kolmen eri raadin toimesta kunniamaininnalla tanssi 'Ellun kanat'. Koreografian oli tehnyt Elina Berg ja esiintyjinä pippuriset ja ahkerasti treenaavat 9-11 vuotiaat . Tuomari-, palaute- ja yleisöraati perustelivat valintaansa mm. esityksen hyvästä ideasta, tanssijoiden esiintymisestä ja ilosta sekä puvustuksesta.

Elina Berg palkittiin (Uutinen lisätty 28.11.2009)

Pirkanmaan Taikalamppu -lastenkulttuuriverkosto, johon kuuluu Tampereen kaupungin kulttuurikasvatusohjelma Taidekaari, Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Pii Poo sekä Lastenkulttuurikeskus Rulla palkitsivat tekijöitä merkittävästä työstä lastenkulttuurin hyväksi. Pirkanmaan Tanssiopiston rehtorille palkinto ojennettiin Lapsen oikeuksien juhlaviikon tapahtumassa Tampereen raatihuoneella 20.11.2009. Huomionosoituksen saaneet kulttuuritoimijat nimettiin 'Lampun hengiksi'. Palkinto myönnettiin myös Sorin Sirkuksen sirkustirehtööri Taina Kopralle sekä Kulttuuriosuuskunta Uululle.


OPPILAIDEN OMAT KOREOGRAFIAT
(Uutinen lisätty 22.10.2009)
la 23.1.2010 klo 15.00 Pii Poossa Ideaparkissa

Suuren suosion saavuttanut ja perinteeksi muodostunut Tanssiopiston Omat tanssit –iltapäivä järjestetään jälleen! Oppilailla on mahdollisuus tehdä itse, kaverin kanssa tai ryhmänä omia koreografioita, jotka esitetään Omat tanssit –iltapäivässä lauantaina 23.1.2010 klo 15.00 Pii Poon teatteritilassa Ideaparkissa. Nuorimmat koreografit ovat 9-vuotiaita, yläikärajaa ei ole asetettu.

Lippuja tilaisuuteen myy Pii Poo 6 e/hlö puh. 02 9090 8500 tammikuun alusta alkaen sekä tuntia ennen ovelta.

AVOIMIEN OVIEN VIIKKO TANSSIOPISTOLLA
7.- 12.12.2009
(Uutinen lisätty 22.10.2009)

Vietämme tanssiopistolla avoimien ovien viikkoa 7.-12.12.2009. Tervetuloa seuraamaan tunteja vanhemmat, isovanhemmat, kaverit ja kaikki tanssista kiinnostuneet. Oman lapsen tunnilla saa valokuvata ja videoida. Tervetuloa!
Huom! Breikin avoimet ovet ovat jo to 26.11. klo 18.15-21.00!


Jaksokurssina Reggaeton workshop!
(Uutinen lisätty 8.10.2009)

Tule tutustumaan suuren suosion saavuttaneeseen reggaetoniin 4:n tunnin workshopina. Se on monipuolinen soolotanssi, jossa näkyy hiphop ja Dancehall -kulttuurin piirteitä. Vaikutteita tanssi on saanut mm. afrotansseista, hip hopista sekä latinomaiden perinteisistä tanssityyleistä.

Kurssi on suunnattu 13-20 -vuotiaille ja opettajana tanssiopiston monipuolinen ja innostava opettaja Renaz Ebrahimi. Opetuspaikkana tanssiopiston sali, Tampereentie 1C, Lempäälä (Lempäälän lukio).

Aika su 25.10. klo 13.00-15.00
su 15.11. klo 13.00-15.00

Hinta 20 euroa /tanssiopistolaiset
30 euroa /muut
(huom! v.09 Arktiset Askeleet palkitut ½ hinnasta)

Ilm. 14.10.mennessä joko Elinalle puh.040 558 4214 tai opistolla, tai suoraan Renazille hip hop tunneilla. Maksu tulee suorittaa annettavalla pankkisiirrolla 19.10.mennessä.

Tervetuloa!

Breikkaajat Aleksanterin teatterissa (Uutinen lisätty 23.9.2009)

Tanssiopiston valloittava breikin IV ryhmä esiintyy 17.10.2009 klo 18.00 alkavassa Suomen Tanssioppilaitosten Liiton näytöksessä Helsingissä. Mukana on tanssitaiteen perusopetusta antavia oppilaitoksia ympäri Suomen.

JazztanssiBiennaali kutsuu! (Uutinen lisätty 23.9.2009)

Hämeenlinnassa järjestetään 21.-22.11.2009 JazztanssiBiennaali 2009, joka on lajin suurin tapahtuma Suomessa. Tanssiopistolta matkaan lähtee 20 jazztanssin taitajaa.


Lukuvuoden 2009-2010 toiminta-ajat
(Uutinen lisätty 8.6.2009)

Syyslukukausi 17.8.-16.12.2009
(Tunteja ei ole pyhäinpäivänä 31.10. Syyslomalla viikolla 42 vain erikseen ilmoitettavat tunnit.)

Kevätlukukausi 7.1.-23.5.2010

(Tunteja ei ole pääsiäisenä 1.-5.4., vappuaattona ja vappupäivänä 30.4. ja 1.5. eikä helatorstaina 13.5. Talvilomalla viikolla 9 ei ole tunteja.)

Tanssiopiston tapahtumakalenteri 2009-2010

09/09 Jaksokurssi
10/09 Suomen Tanssioppilaitosten yhteisnäytös, Helsinki

11/09 JazztanssiBiennaali 2009, Hämeenlinna
12/09 Avoimien ovien viikko Tanssiopistolla
01/10 Omat Tanssit -ilta; oppilaiden omat koreografiat
01/10 Valtakunnallinen balettikilpailu, Kerava

03/10 Arktiset Askeleet valtakunnallinen tanssikatselmus, Oulu

04/10 Pirkanmaan tanssioppilaitoksien yhteisnäytös, Tampere
04/10 Tanssiteatteriprojektin ensi-ilta (alustava)
04/10 Streetin SM-kilpailut, Helsinki
05/10 Tanssiopiston näytös 2010, kaikki oppilaat, Tampere
06/10 Performing Arts SM-kilpailut, Oulu


Lisäksi lukuisia tanssiesiintymisiä muissa tilaisuuksissa


Kauden 2008-2009 uutisia

Tanssiopiston tapahtumakalenteri 2008-2009

09/08 Teatteri-ilmaisun jaksokurssit
10/08 Suomen Tanssioppilaitosten yhteisnäytös, Mikkeli
10-11/08 Hip hop muodostelmakoreografian jaksokurssit
11/08 Valtakunnallinen koreografiakilpailu, Iittala
11/08 Nykytanssin jaksokurssit
12/08 Avoimien ovien viikko Tanssiopistolla

01/09 Jaksokurssit
01/09 Omat Tanssit -ilta; oppilaiden omat koreografiat, PiiPoo, Ideapark

03/09 Arktiset Askeleet valtakunnallinen tanssikatselmus, Oulu
04/09 Streetin SM-kilpailut SM-kilpailut, Tampere
04/09 Pirkanmaan tanssioppilaitoksien yhteisnäytös, Tampere
05/09 Tanssiopiston näytös, kaikki oppilaat, Tampere
05/09 Performing Arts SM-kilpailut, Tampere
06/09 Kuopio Tanssii ja Soi festivaaliesiintymiset
Lisäksi lukuisia tanssiesiintymisiä muissa tilaisuuksissa


Tanssiopisto menestyi valtakunnallisessa tapahtumassa
(Uutinen lisätty 31.3.2009)


Tanssiopiston balettiteos 'Typewriter' palkittiin parhaana nuorten balettisarjassa Arktiset Askeleet tanssikatselmuksen finaalissa Oulussa 27.-29.3.2009. Koreografian oli tehnyt Outi Vilonen. Onnittelut!


Streetin ja Performance Arts SM-kisat lähestyvät
(Uutinen lisätty 18.3.2009)

Streetin SM-kisoissa Tampereella 4.-5.4.2009 nähdään Tanssiopiston hip hop -ryhmä Nonos junioreiden muodostelma sarjassa. Samoin Performance Arts SM-kisoissa Tampereella 15.-17.5.2009 ollaan mukana Jazztanssin aikuisten sarjassa. Kaikki mukaan kannustamaan!

Äijäbaletti parrasvaloissa (Uutinen lisätty 19.2.2009)

Suuren suosion saavuttanut Tanssiopiston äijäbaletti on saanut huomiota myös valtakunnallisesti. Ajankohtainen kakkonen esitteli miesten uutta harrastusta monipuolisesti ja myös Kymppiuutiset kävi kuvaamassa äijäbalettituntia helmikuun alussa. Katso oheinen Aamulehden video tunnista ja kuvagalleriasta valokuvia (kuvanumerot 169-187 / Aamulehti).



Tanssinäytös 2009 (Uutinen lisätty 9.2.2009)

La 16.5.2009 klo 15.00 Tampere-talo, Pieni Sali

Tanssiopiston kaikki oppilaat ovat mukana kevään suuressa tanssinäytöksessä. Luvassa mm. balettia, lastentanssia, jazztanssia, breikkiä, hip hopia. Tervetuloa!
Liput 16 euroa, alle 12 v. 10 euroa. Tampere-talon lipputoimisto puh. 0600 94500 (1,25 e/min.+pvm) ja Lippupisteestä puh.0600 900 900 (1,75e/min+pvm).
Liput tulevat myyntiin 2.3.2009 alkaen.

Tanssiopisto Arktisissa Askeleissa (Uutinen lisätty 29.1.2009)

Baletin V luokan tanssi 'Typewriter' on valittu Arktisten Askeleiden lopputapahtumaan Ouluun 27.-29.3.2009. Tanssi on mukanan yläasteikäisten sarjassa ja sen koreografian on tehnyt Outi Vilonen.
Tapahtuman alkukarsintoihin oli lähetetty 197 videota ympäri Suomen ja varsinaiseen tapahtumaan selvisi 68 tanssia. Siis tapahtumarikasta opintomatkaa ja tanssin iloa!



MONESSA MUKANA
(Uutinen lisätty 1.12.2008)

Tanssinopiskelijat tutustuvat tanssin maailmaan tanssiopiston esiintymisten, kurssien ja tuntitreenaamisen lisäksi myös muissa projekteissa, mm. Tanssiopiston nuoret tanssijat Henni Harju ja Iida Kalliokoski ovat päässeet mukaan Tampereen Komediateatterin Lumiukko-musikaaliin, jota esitetään ahkeralla aikataululla marras-joulukuussa 2008.
Myös baletin II, III ja V luokkalaiset osallistuvat Tampere-talossa Riian baletin esitysten yhteydessä markkinointityöhön ja pääsevät samalla kurkistamaan ammattitanssin kulisseihin sekä nauttimaan Romeo ja Julia -baletin hienoista esityksistä.


OPPILAIDEN OMAT KOREOGRAFIAT 29.1.2009
klo 18.00 Pii Poossa Ideaparkissa
(Uutinen lisätty 25.11.2008)

Tanssiopiston oppilailla on mahdollisuus tehdä itse, kaverin kanssa tai ryhmänä oma koreografia. Tanssit esitetään Omat tanssit –illassa torstaina 29.1.2009 Pii Poon teatteritilassa Ideaparkissa. Nuorimmat koreografit ovat 9-vuotiaita, yläikärajaa ei ole asettettu.

Lippuja tilaisuuteen myy Pii Poo 6 e/hlö puh. 02 9090 8500 tammikuun alusta alkaen sekä tuntia ennen ovelta.


AVOIMET OVET TANSSIOPISTOLLA to 4.12.- ke 10.12.2008
(Uutinen lisätty 25.11.2008)

Vietämme tanssiopistolla avointen ovien päiviä 4.-10.12.2008. Tervetuloa seuraamaan tunteja vanhemmat, isovanhemmat, kaverit ja kaikki tanssista kiinnostuneet. Oman lapsen tunnilla saa valokuvata ja videoida. Tervetuloa!

TANSSIOPISTON UUDET HUPPARIT MYYNTIIN
(Uutinen lisätty 25.11.2008
)

Tanssiopiston viininpunaisia, supplex-materiaalista valmistettuja huppareita tulee myyntiin viim. vkolla 50. Koot 110-150 cm 35 euroa ja koot XS-XXL 38 euroa.
Kysy opettajaltasi tai Elinalta puh.040 558 4214.




Balettia koreografiakilpailussa (Uutinen lisätty 27.10.2008)

15.11.2008 järjestetään Valtakunnallinen koreografiakilpailu Iittalassa teemalla ’Lasi ja satu’. Baletin III lk on mukana tapahtumassa tanssilla ’Taikasirpaleita’, jonka koreografian on tehnyt Irmeli Lehtinen.

Jaksokurssina loka-marraskuussa;
HIP HOP MUODOSTELMAKOREOGRAFIA
(Uutinen lisätty 16.10.2008,
muokattu päivämäärät ja ajankohdat 6.11.2008
)

Tarkoitettu vain tanssiopiston hip hopin perusryhmäläisille !
Tiistain hip hopin perusryhmäläisillä on mahdollisuus osallistua normaalituntien lisäksi muodostelmakoreografiatunneille jaksokurssin muodossa. Tämän porukan on tarkoitus muodostaa kisaryhmä, joka osallistuu Hip hopin SM-kilpailuihin 2009 Muodostelma Juniorit-sarjaan, joka järjestetään 3.-5.4.2009 Tampereella.

Kurssi sisältää 8:n tunnin ! jaksokurssin seuraavina ajankohtina:
la 25.10. klo 12.30-14.30, la 15.11. klo 12.30-15.30, la 29.11. klo 12.30-15.30.
Kurssin hinta 35e/hlö.
Huom! Ylimääräiset erilliset tanssiharjoitukset kurssin ulkopuolella myöhemmin sisältyvät norm.oppilasmaksuun.

Mikkelin esiintymismatka (Uutinen lisätty 25.7.2008)

Tanssiopisto mukana Suomen Tanssioppilaitosten Liiton näytöksessä
Tanssiopiston ryhmä matkaa Suomen Tanssioppilaitosten Liiton yhteisnäytökseen Mikkeliin 10.-11.10.2008. Näytöksessä ovat mukana tanssin taiteen perusopetusta antavat tanssioppilaitokset ympäri Suomen.


Lukuvuoden 2008-2009 toiminta-ajat
(Uutinen lisätty 25.7.2008)

Syyslukukausi 18.8.-16.12.2008
(Tunteja ei ole pyhäinpäivänä 1.11. ja itsenäisyyspäivänä 6.12. Syyslomalla viikolla 42 vain erikseen ilmoitettavat tunnit. Huom! Aikuistunteja ei joulukuussa)

Kevätlukukausi 7.1.-24.5.2009

(Tunteja ei ole pääsiäisenä 9.-13.4., vappuaattona ja vappupäivänä 30.4. ja 1.5. eikä helatorstaina 21.5. Talvilomalla viikolla 9 ei ole tunteja. Huom! Aikuistunteja ei toukokuussa.

Jaksokurssina syyskuussa:
TEATTERI-ILMAISU 20.-21.9.2008
(Uutinen lisätty 12.8.2008)

Oma persoonallisuutta vahvistava ja 'mä olen mä' -teemalla etenevä teatteri-ilmaisun intensiivikurssi järjestetään tanssiopistolla 20.-21.9.2008. Opettajana New Yorkissa näyttelijäksi opiskellut sekä teattereista ja tv-elokuvista tuttu Essi Kaila. Kurssilla ei edellytetä aikaisempia teatteri- tai tanssiopintoja.

Ryhmä I 9-12v.
La 20.9.08 klo 14.00-15.30
Su 21.9.08 klo 13.30-15.00

Ryhmä II 13-18v.
La 20.9.08 klo 12.30-14.00
Su 21.9.08 klo 12.00-13.30


Paikka: Pirkanmaan Tanssiopisto, Lempäälän lukio, tanssisali, Tampereentie 1 C
Kurssin hinta; tanssiopistolaiset 20 euroa, muut 30 euroa.
Huom! Arktiset Askeleet -palkitut puolet kurssihinnasta.
Ilmoittaudu ajoissa, paikkoja rajoitettu määrä !
Ilmoittautumiset Elina Berg puh.040 558 4214.

 




Kauden 2007-2008 uutisia


Tanssiopiston oppilaita yhteisnäytöksissä (Uutinen lisätty 13.04.2008)

Sunnuntaina 13.4.2008 klo 15.00 Tampereen Tullikamarilla järjestetään Perinteinen Tanssinpäivän näytös pirkanmaalaisten tanssioppilaitoksien yhteistyönä (järj. Pirkanmaan tanssialan yhdistys, Perpetuum Mobile ry). Lempäälän tanssijat ovat mukana näytöksessä. Liput ovelta a' 10 euroa.

Tanssiopistolaisia on myös mukana Ideaparkin keskusaukion yhteisesiintymisessä la 19.4.2008 klo 11-14. Järjestää Pirkanmaan tanssin aluekeskus.


Tanssiopistolta valittiin kaksi tanssia Nuoren Kulttuurin valtakunnalliseen tapahtumaan Kuopioon ! (Uutinen lisätty 13.04.2008)

Pirkanmaan tiukasta aluekarsinnasta Tanssiopistolta selvitti tiensä peräti kaksi tanssia valtakunnalliseen Nuori Kulttuuri Moves -tapahtumaan Kuopioon 23.-25.5.2008. Anniina Kumpuniemen nykytanssikoreografia 'Unohdetut' ja Jimi Kettusen breikkikoreografia 'The real beat hitters' ovat mukana 16-20 -vuotiaiden sarjassa. Myös tanssit 'Fly or fall', kor.Elina Berg ja 'Breaks and rocks', kor.Jimi Kettunen, saivat kunniamainninnan.

Omat tanssit -ilta ! (Uutinen lisätty 13.03.2008)

Tanssiopiston eri ikäisten tanssioppilaiden itse tekemiä koreografioita. Tule katsomaan persoonallisia ja ihastuttavia esityksiä !

Torstai 10.4.2008 klo 18.00 Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Pii Poossa, Ideaparkissa.

Liput a'5 euroa ovelta tai enn.var. Pii Poosta puh.02 9090 8500. Kesto noin ½ tuntia.

Tanssinäytös 2008 (Uutinen lisätty 24.02.2008)

To 8.5.2008 klo 18.30 Tampere-talo, Pieni sali

Tanssiopiston suuressa kevätnäytöksessä esiintyvät kaikki oppilaat aina pienimmistä 3 v. lähtien. Ohjelmistossa on balettia, jazztanssia, karakteeria, nykytanssia, breikkiä ja hip hopia.

Liput 16 euroa, alle 12v. 10 euroa. Tampere-talon lipputoimisto puh. 0600 94500 (1,25 e/min.+pvm) ja
Lippupalvelu puh. 0600 10800 (1,83 e/min.+pvm).

Tervetuloa !

Tanssiopisto palkittiin
(Uutinen lisätty 19.02.2008)

Valtakunnallisessa Arktiset Askeleet -tanssitapahtumassa Oulussa 15.-17.2.2008 tanssiopisto palkittiin tanssista 'Fly or fall', kor. Elina Berg. Loppukilpailussa nähtiin yhteensä 29 esitystä. Palkitun tanssin esittivät jazztanssin jatkoryhmä.

Nuoret tanssijat Arktisten Askeleiden tanssitapahtumassa
(Uutinen lisätty 18.01.2008)

Tanssit 'Fly or fall', kor.Elina Berg ja 'Luistelijat', kor.Outi Vilonen ovat tulleet valituiksi Ouluun 15.-17.2.2008 Arktisten Askeleiden loppukilpailuun. Tanssiopistolta matkaan lähtee 16 tanssin opiskelijaa.

Nuori Kulttuuri 2008 tanssitapahtumat (Uutinen lisätty 18.01.2008)

Tanssiopistolta osallistuu 30 tyttöä ja 15 poikaa Nuori Kulttuuri aluekarsintoihin. Breikin osalta karsinta järjestetään Ylöjärvellä 8.-9.3.2008 ja baletin, jazztanssin ja nykytanssin osalta Nokialla 29.-30.3.2008. Valtakunnallinen tapahtuma järjestetään Kuopiossa 23.-25.5.2008.

Treenilaukkuja myynnissä Tanssiopistolla (Uutinen lisätty 07.12.2007)

LAHJAVINKKI..

Logolla varustettuja treenilaukkuja,
hinta vain 15 euroa !

Kolme eri kokoa. Väri viininpun./vaal.pun. Pienen ballerinan laukku ja keskikoinen laukku ovat käytettävissä sekä reppuna että kantolaukkuna. Isolla laukulla pidemmällekin reissulle. Kaikissa laukuissa mm.erilliset osastot tanssikengille, lenkkareille ym.

LAUKKUJA RAJOITETTU ERÄ!

Sekä loppuerät;

Tanssiopiston lasten hupparit koot 130-140cm (väljä malli) hintaan 15 euroa /kpl. Väri harmaa.
Valkoisia t-paitoja, naisten/nuorten malli, M ja L -kokoja (pieni malli). Logo selässä. Nyt hintaan 8 euroa/kpl.

Kysy Elinalta puh.040 558 4214 tai opettajaltasi.

Tanssiopisto balettikilpailun finaalissa (Uutinen lisätty 07.12.2007)

26.-27.1.2008 järjestetään Keravan valtakunnallinen balettikilpailu. Alkukarsintojen jälkeen finaaliin Keravalle lähtee tanssiopistolta kaksi tanssia, 10-13 -vuotiaiden sarjaan 'Marjametsässä', kor.Irmeli Lehtinen ja 14-18 -vuotiaiden sarjaan 'Ystävättäret', kor.Outi Vilonen.


Tanssijat Itsenäisyyspäivän juhlassa
(Uutinen lisätty 12.11.2007)

Lempäälän kunnan Itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12.2007 lukion juhlasalissa nähdään spektaakkelimainen näytelmä, jonka on ohjannut Tom Söderström. Tanssiopiston tanssiryhmä nähdään myös esityksessä, johon koreografian on tehnyt Tuula Linnusmäki.

Avoimet ovet tanssiopistolla (Uutinen lisätty 12.11.2007)

Koko viikon ajan 10.-16.12.2007 tanssiopistolla vietetään avoimien ovien viikkoa. Tällöin tunteja seuraamaan ovat tervetulleita oppilaiden vanhemmat, ystävät, isovanhemmat sekä kaikki tanssista kiinnostuneet.
Oman lapsen tunneilla saa videoida ja valokuvata. Tervetuloa !

Tanssiopisto matkaa Hämeenlinnaan (Uutinen lisätty 10.10.2007)

Tanssiopistolta osallistuu lähes kolmekymmenen hengen porukka laajan oppimäärän tanssin opiskelijoita Valtakunnalliseen Jazztanssi 2007 tapahtumaan, joka järjestetään 10.-11.11.2007 uudessa Verkatehtaan kongressikeskuksessa. Tapahtumaan osallistuu 800 tanssijaa eri puolilta Suomea.


Young Nordic Dance 5.-7.10.2007 Lahdessa
(Uutinen lisätty 5.9.2007)

Tanssiopistolta pääsi Pohjoismaiseen tanssikilpailuun videokarsinnan perusteella 16 tanssijan joukko. Tanssit 'Ikkunaprinsessa', kor.Elina Berg ja 'Fresh men', kor.Jimi Kettunen, osallistuvat 14-18 -vuotiaiden sarjaan.


Mitä on break dance ? Tule Ideaparkiin paikan päälle katsomaan !
(Uutinen lisätty 5.9.2007)

Pirkanmaan Tanssiopisto Elina Bergin avoimille breikkitunneille voit tulla seuraamaan vauhdikasta menoa. Opettajana opiston opettaja nelinkertainen Suomen mestari, Pohjoismaiden mestari ja Skandinavian IBE-edustaja Jimi Kettunen.

Tunnit tiistaina 18.9. ja 25.9.2007 Pii Poon teatterissa, klo 16-17 breikki II klo 17-18 breikki III (kilpailuissa menestynyt Floormarkers-ryhmä).

Opiston tanssiteatteriryhmä esittää Piipoossa! (Uutinen lisätty 19.8.2007)

Perjantaina 28.9.2007 klo 18.00 ja la 29.9.2007 klo 14.00 Lasten kulttuurikeskus Piipoossa Ideaparkissa Lempäälässä nähdään tanssiteatteriryhmän esitys Pekka Töpöhäntä urheilukilpailuissa. Tanssin, musiikin ja puheen siivittämä hauska ja koskettava koko perheen tanssisatu pohjautuu osittain Gösta Knutssonin samannimiseen kirjaan. Koreografia ja ohjaus Elina Berg. Pekka Töpöhännässä vierailijana nähdään Idols-voittaja Ilkka Jääskeläinen ! Esityksen kesto ½ h. Lippuja Piipoosta 5 € / kpl.
Tanssiopiston tanssiteatteriryhmä koostuu taiteen perusopintojen laajan oppimäärän syventävien opintojen opiskelijoista. Mukana myös produktiokohtaisesti vierailijoita.

Esityskalenteri:
pe 28.9.2007 klo 18.00
la 29.9.2007 klo 14.00
ke 3.10.2007 klo 9.30 /tilausnäytäntö, Lempäälän päivähoito
ke 3.10.2007 klo 10.30 /tilausnäytäntö, Lempäälän päivähoito


Katso kuvia Pekka Töpöhännän harjoituksista sekä esityksestä Kuvagalleriasta
(kuvanumerot 90-106)

Lukuvuoden 2007-2008 toiminta-ajat (Uutinen lisätty 11.7.2007)

Syyslukukausi 20.8.-18.12.2007 Huom! Vesilahdella tunnit alkavat 1.9.2007.
(Tunteja ei ole pyhäinpäivänä 3.11. ja itsenäisyyspäivänä 6.12. Syyslomalla vain erikseen ilmoitettavat tunnit).

Kevätlukukausi 7.1.-25.5.2008
(Tunteja ei ole pääsiäisenä 20.-24.3 eikä vappuaattona ja vappupäivänä 30.4. ja 1.5. Talvilomalla viikolla 9 ei ole tunteja).



Kauden 2006-2007 uutisia

Kuopio tanssii ja soi -festivaalit (Uutinen lisätty 23.4.2007)

Tanssiopiston breikkiryhmä Floormarkers sekä tanssiryhmä matkaavat
15.6.2007 Kuopio tanssii ja soi -festivaaleille. Heidät nähdään Kuopion torin festivaalilavalla
.

Musiikkinäytelmä taiteen perusopetuksen yhteistyönä !

(Uutinen lisätty 23.4.2007)

Tanssiopisto on mukana yhteistyöprojektissa, joka tuottaa musiikkinäytelmän 'Nooan arkki ja eläimet'. Lempäälän taiteen perusopetuksen eri tahot; Etelä-Pirkanmaan musiikkiopisto, Lempäälän kuvataidekoulu ja Näpsän käsityökoulu sekä tanssiopisto tuovat lavalle lapsioppilaitaan 17.5.2007 nähtävässä teoksessa. Kertojana nähdään näyttelijä Elina Salovaara. Esitykset ovat Lempäälässä lukion juhlasalissa helatorstaina 17.5.2007 klo 15.00 ja klo 17.00. Liput esitykseen 'a 5 euroa. Lippuja saatavilla Lempäälän käsityökeskuksesta tai var. Titta Eräniitty/Näpsä käsityökoulu puh.050 3422 507. Tervetuloa !

Tanssinäytös 2007 (Uutinen lisätty 7.2.2007)
26.4.2007 klo 18.30 Tampere-talo, Pieni sali

Kevään suuressa tanssinäytöksessä nähdään balettia, jazztanssia, break dancea, nykytanssia, hip hopia ym. Näyttämöllä kaikki tanssiopiston oppilaat.
Liput tulevat myyntiin 19.2.2007 alkaen. Liput 15 euroa ja lapset alle 12 v. 10 euroa Tampere-talon lipputoimisto puh. 0600 94500 (1,25
e/min.+pvm.) ja Lippupalvelu puh. 0600 10800 (1,30 e/min. + pvm.).


Oulun finaaliin
(Uutinen lisätty 7.2.2007)

Oulussa 30.3.-1.4.2007 järjestettävä valtakunnallinen Arktiset Askeleet -tapahtumassa nähdään tanssijoita ympäri Suomea. Tanssiopistolta finaaliin selvisi 'Fresh men', jonka koreografia on Jimi Kettusen. Ryhmä kilpailee yläasteikäisten sarjassa.
Oulusta tuomisina oli kunniakirja!

Tanssiopisto koreografiakilpailun finaaliin Kajaaniin

(Uutinen lisätty 26.1.2007)

Tanssiopisto on selvittänyt tiensä finaaliin Kajaanin valtakunnallisessa koreografiakilpailussa, joka käydään 2.-4.2.2007. Koitoksessa on arvioitavana Elina Bergin koreografia, joka kilpailee sarjassa ammattikoreografien/tanssiopettajien koreografiat 12-vuotiaille ja nuoremmille.

Break jam -tapahtuma Huittisissa 20.1.2007
(Uutinen lisätty 26.1.2007)

Tanssiopiston breikkiryhmän Floormarkersin pojat osallistuivat ensimmäistä kertaa varsinaiseen breikkikisaan 20.1.2007. Näin saatiin tärkeää kokemusta tulevaisuutta varten. Kyseessä oli Huittisissa jo perinteisesti järjestettävä break jam-tapahtuma Tammikuun tanssit, jossa nähtiin myös Suomen parhaimmisto Seven2Smoke kisassa. Lempäälän pojat osallistuivat sarjaan 1vastaan1. Parhaiten menestyi Eemi Söderström, joka pääsi varsinaiseen battle kisaan.

Toinen sija koreografiakilpailussa

(Uutinen lisätty 27.12.2006)

Valtakunnallisessa koreografiakilpailussa Iittalassa 18.11.2006 Elina Bergin koreografia 'Kristallisadetta' sijoittui toiseksi. Tanssiopiston ryhmä koostui 10-14 -vuotiaiaista esiintyjistä. Tapahtumaan osallistui kaiken kaikkiaan yli 600 esiintyjää ympäri Suomen.

Newstyle hiphop -kurssi
(Uutinen lisätty 27.12.2006)

Tanssiopistolla järjestetään newstyle hiphop -kurssi la 13.1.2007. Klo
12-14 jatko/yli 15v., klo 14-16 perus/11-15v. Opettajana tanssija, freestylen taitaja Renaz Ebrahami. Ilm. ja lisätiedot Elina Berg puh.040
558 4214. Hinnat; tanssiopistolaiset 12 e/hlö, muut 20 e/hlö. Tervetuloa !

Teatteri-ilmaisun kurssi
(Uutinen lisätty 27.12.2006)

Teatteri-ilmaisun kurssilla haetaan rohkeutta mm.erilaisten tunnetilojen ilmaisuun. Kurssi järjestetään tanssiopistolla pe 16.-la 17.2.2007.
Ryhmä I (10-14v.) pe 18-19 ja la 14-16, ryhmä II (15v.-) pe 19-20 ja la 12-14. Opettajana toimii Karoliina Blackburn Tampereelta. Kurssille otetaan rajoitettu määrä osallistujia. Ilm. ja lisätiedot Elina Berg puh.040 558 4214. Hinnat; tanssiopistolaiset 15 e/hlö, muut 25 e/hlö.

Avoimien ovien viikko 11.-17.12.2006
(Uutinen lisätty 07.10.2006)


Tanssiopistolla on avoimet ovet kaikille tunneille viikolla 50. Tervetuloa vanhemmat, ystävät, mummut ja papat ja muut kiinnostuneet!
Oman lapsen tunnilla voi videoida ja valokuvata.



Wanhan uusi elämä -tapahtuma 4.-5.11.2006

(Uutinen lisätty 07.10.2006)


Tanssiryhmä esiintyy Lempäälä Piippo-hallissa järjestettävässä tapahtumassa (koko tapahtuma 31.10-11.11.2006) 4.-5.11 klo 12.00. Teemana tapahtumassa on kierrätyksen maailma. Mukana on paljon esiintyjiä, yrityksiä, työpajoja, muotinäytöksiä ym.
Laajan oppimäärän syventävien opintojen parissa mukana oleville oppilaille järjestetään oma työpaja 'Esiintymispuvun valmistus'.



Suomen Tanssioppilaitosten liiton yhteisnäytös Lahdessa 11.11.2006
(Uutinen lisätty 03.09.2006)


Pirkanmaan Tanssiopistolta lähtee Lahteen 20 hengen porukka. Perinteinen näytös kerää tanssijoita Lahteen ympäri Suomen.

Valtakunnallinen koreografiakilpailu Iittalassa18.11.2006
(Uutinen lisätty 03.09.2006)


Pirkanmaan Tanssiopisto osallistuu jo kymmenettä kertaa järjestettävään koreografiakilpailuun. Kilpailun teemana on tänä vuonna 'Lasihelmiä'. Mukana olevat oppilaat suorittavat tällä hetkellä tanssitaiteen perusopintojen laajaa oppimäärää.


Lukukausien toiminta-ajat 2006-2007
(Uutinen lisätty 30.06.2006)

Syyslukukausi 21.08.-17.12.06

(tunteja ei ole pyhäinpäivänä lauantaina 4.11., itsenäisyyspäivänä 6.12. Huom! Lastentanssin ja esibaletin korvaavat tunnit lauantaina 9.12.)
Syyslomalla 16.-22-10. vain erikseen ilmoitetut tunnit.
Kevätlukukausi 08.01.-27.05.07
(tunteja ei ole pääsiäisenä 6.-9.4., vappuaattona 31.4. , vappupäivänä 1.5 eikä helatorstaina 17.5.)
Talvilomalla 26.2.-4.3.07 ei ole tunteja.



Oppilaiden omat koreografiat
(Uutinen lisätty 24.05.2006)

Piippo-hallissa Lempäälässä nähdään 26.5.2006 klo 18.00 lopputyö taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän päättävien Oonasofia Saukkosen ja Heidi Suopellon koreografioita teoksessa Piste. Tanssijoina ovat tanssiopiston edistyneimpien luokka, jotka ovat myös osallistuneet näytöksen rakentamiseen. Mukana myös tanssiopiston poikien 'Floormarkers' breikkiryhmä.

Tanssiopistolle toinen sija valtakunnallisessa finaalissa!
(Uutinen lisätty 20.03.2006)

Tanssiopiston 'Freezing point' -tanssi sijoittui toiseksi Arktiset Askeleet -tapahtumassa Oulussa 17.-19.3.2006. Koreografian oli tehnyt Elina Berg ja tanssijoina nähtiin 9 -13 vuotiaita tanssitaiteen perusopintojen laajan oppimäärän opiskelijoita.
Menestyksekkäässä ryhmässä tanssivat:
Amanda Heino, Iida Kalliokoski, Stiina Kaarineva, Ilona Koski, Katriina Viskari, Henni Harju, Miisa Palvanen, Annbrit Salonen, Annika Viskari, Anna Lehtola ja Tuulia Soininen.
Loppukilpailuun valituista 43:sta tanssista pääpalkinnon vei Helsingin Tanssiopisto.


Tanssinäytös 2006
(Uutinen lisätty 30.01.2006)
18.4.2006 klo 18.30 Tampere-talo, Pieni sali

Kevään suuressa tanssinäytöksessä nähdään balettia, jazztanssia, break dancea, nykytanssia ym. Näyttämöllä kaikki tanssiopiston oppilaat.
Liput tulevat myyntiin 6.2.2006 alkaen. Liput 15euroa ja lapset alle 12 v. 10 euroa Tampere-talon lipputoimisto puh. 0600 94500 (1,25 e/min.+pvm.) ja Lippupalvelu puh. 0600 10800 (1,30 e/min. + pvm.).

TERVETULOA!


Tanssiopistolta peräti 3 tanssia Arktiset Askeleet -tapahtuman finaaliin
(Uutinen lisätty 25.01.2006)

Oulussa 17.-19.3.2006 järjestettävään Arktiset Askeleet -tapahtuman videokarsinnasta loppukilpailuun valittiin Pirkanmaan Tanssiopistolta 3 tanssia:
Freezing point (kor. Elina Berg)
Knowledge (kor. Jimi Kettunen)
Mielikuvia siskosein (kor. Irmeli Lehtinen)
Tapahtuma järjestetään tänä vuonna ala-asteikäisille (1/3 ryhmästä saa olla yli-/ali-ikäisiä). Ensi vuonna vuorossa ovat jälleen ylä-asteikäiset ja aikuiset. Videoita karsintaan oli lähetetty lähemmäs 100, joista joka n. neljäs pääsi loppukilpailuun.


Tanssiopisto mukana Uudet tanssit -koreografiakilpailun finaalissa Kajaanissa 4.-5.2.2006 (Uutinen lisätty 10.01.2006)


Koreografiakilpailun finaalipaikkaa tavoitteli 107 esitystä, joista itse tapahtumaan valittiin 29 tanssia. Elina Bergin koreografia 'Lämmin rintama' nähdään Kajaanissa ko. viikonloppuna. Onnea matkaan!


Flamenco -kurssi
(Uutinen lisätty 01.01.2006)


10.-11.02.2006, opettajana Anna Haaranen.
I taso - avoin tunti
(myös muille kuin tanssiopistolaisille), ikäraja 10 v. (bal. IV!)
II-taso - edistyneet

Tiedustelut ja ilmoittautumiset puh. 040 558 4214 / Elina Berg.



Break dancen workshop!
(Uutinen lisätty 22.11.2005)


T
anssiopistolla järjestetään break dancen viikonlopun workshop 14.-15.1.2006. Opettajana Jimi Kettunen.
Lisätietoja puh. 040 558 4214 / Elina Berg.



Avoimet ovet tanssiopistolla
(Uutinen lisätty 22.11.2005)


T
anssiopistolla järjestetään avoimet ovet kaikille tunneille16.-21.12.2005.
Tervetulleita ovat
kaikki vanhemmat, kaverit, isovanhemmat ja muut tanssista kiinnostuneet. Valokuvata ja videoida saa oman lapsen tunnilla. Tervetuloa!

Hämeenlinnan jazztanssikilpailut 19.-20.11.2005
(Uutinen lisätty 22.11.2005)


Tanssiopistolta osallistui valtakunnallliseen jazztanssikilpailuun 25 henkilön aktiivitanssijaporukka. Kilpailu järjestettiin Hämeenlinnassa ja tapahtuma keräsi paikalle yli 600 tanssijaa eri puolilta Suomea.
Alle 13-vuotiaiden sarjassa sijoitus oli viides tanssilla 'Freezing point' ja seuraavassa sarjassa myös viides sija tanssilla 'Jungle dreams'. Molemmissa sarjoissa nähtiin 16 hienoa esitystä.


Valtakunnallinen Jazztanssi 2005 -kilpailu
(Uutinen lisätty 16.10.2005)


Pirkanmaan Tanssiopisto Elina Berg osallistuu valtakunnalliseen Jazztanssi 2005 -kilpailuun, joka järjestetään Hämeenlinnassa 19.-20.11.2005. Mukaan tapahtumaan lähtee 25 tanssijaa iältään 10-19 vuotta.

Suomen Tanssioppilaitosten Liiton yhteisnäytös Tampereella 30.10.2005
(Uutinen lisätty 1.8.2005)


Pirkanmaan Tanssiopisto Elina Berg osallistuu STOPP:n perinteiseen eri puolelta Suomea tanssijat yhteen liittävään tanssinäytökseen, joka järjestetään tänä vuonna Tampereella TT-Frenckelissä.

Lukukauden 2005-2006 toiminta-ajat (Uutinen lisätty 1.8.2005)


Syyslukukausi 17.8.-21.12.2005

(Huom! Break ja street -tunnit 1.9.05 alkaen.
Tunteja ei ole pyhäinpäivänä la 5.11.2005, Itsenäisyys päivänä ti 6.12.2005
Syyslomalla 17.-22.10.2005 vain erikseen ilm.tunnit)

Kevätlukukausi 9.1.-28.5.2006
(Tunteja ei ole pääsiäisenä 14.-17.4.2006 sekä helatorstaina 25.5.2005.
Hiihtolomalla 27.2.-4.3.2006 ei tunteja)


Ryhmästipendillä flamencoa (Uutinen lisätty 1.5.2005)

Tanssiopiston ja kannatusyhdistyksen stipendit erityisesti ansioituineille oppilaille jaettiin tänä keväänä yksilöstipendejä laajemmassa muodossa eli kahdelle kokonaiselle luokalle; klass.baletti III:lle ja edistyneiden ryhmälle. Ryhmästipendillä molemmat ryhmät saavat ilmaisen flamencon viikonloppukurssin 21.-22.5.2005.
Tanssiopistolle saapuu opettamaan Suomen parhaimpiin flamenco-opettajiin lukeutuva Anna Haaranen.


Suuri tanssinäytös 26.4.2005! (Uutinen lisätty 12.4.2005)

Kaikki oppilaat esiintyvät kevään tanssinäytöksessä, joka järjestetään 26.04.2005 klo 18.30 Tampereella Eino Salmelaisen näyttämöllä (ent. TTT).
Lippuvaraukset puh. 040-558 4214 tai tanssiopistolta.
Tervetuloa!

Pirkanmaan Tanssiopisto Elina Berg valittiin valtakunnallisen Arktiset Askeleet -tapahtuman loppukilpailuun! (Uutinen lisätty 5.3.2005)

Arktiset Askeleet 2005 loppukilpailu järjestetään Oulussa 1.-3.4.2005.
Kilpailu on arvostettu taidetanssin suurtapahtuma, jossa osallistujia on ympäri Suomen. Tanssiopisto osallistuu tapahtumaan jazz/show -sarjaan tanssilla 'Twentysomething', jonka koreografian on tehnyt Elina Berg ja break-osuuden Jimi Kettunen. Esittäjinä ovat tanssikoulun edistyneimmät oppilaat, jotka treenaavat innokkaasti ja monipuolisesti 5-6 kertaa viikossa. Loppukilpailuun tanssit valittiin videokarsinnan perusteella, joita olikin tullut ennätysmäärä, peräti 162 kpl.
Onnea matkaan!


Tanssiopistolla tapahtuu! (Uutinen lisätty 1.3.2005)

Kehonhuollon osa II - käytännön harjoitteet, lauantaina 12.3.2005 klo 11.30-13.30

Ftomt Harri Laine saapuu jälleen opistolle kehonhuollon merkeissä. Osa II on tarkoitettu niille syventävien opintojen tanssijoille, jotka olivat mukana osa I:n teoriaosuudessa. Harri on itse myös entinen kilpaurheilija ja on erittäin odotettu vieras opistolla!


Onnittelut!


Tanssiopistossamme break dancea opettava Jimi Kettunen on voittanut Helsinki Battle 2004 mestaruuden ryhmänsä Varkaus City Bboysin kanssa.

Pirkanmaan Tanssiopisto vieraili Aleksanterin teatterissa !

Opiston edistyneimmät oppilaat esiintyivät Suomen Tanssioppilaitosten Liiton yhteisnäytöksessä 30.10.2004 Helsingissä.
Mukana olivat tanssit 'Twentysomething', jonka koreografian on tehnyt Elina Berg ja
break-osuuden Jimi Kettunen. Lisäksi nähtiin klassista balettia tanssissa 'Talvi', jonka koreografia on Irmeli Lehtisen.
Näytöksessä esiintyi 23 eri tanssioppilaitosta ympäri Suomen ja reissu oli kaikinpuolin antoisa ja virkistävä.

   
Päivitetty 10.5.2012
©
Terhi Mäkinen
 
   
Klikkaa juliste isommaksi!